Lomilla tulee monesti herkuteltua tavallista enemmän ja mikäpä siinä. On ihanaa antautua rennolle olemiselle, eikä elintavoistakaan kannata nipottaa. Lihavuustutkija, professori Kirsi Pietiläisen sanoja mukaillen: on olennaisempaa, mitä suuhun menee elokuun ja kesäkuun välillä kuin mitä suuhun menee kesäkuun ja elokuun välillä.
Vietin keväällä 2020 kolme kuukautta Lontoossa, missä Matti oli työkomennuksella. Olin tuon ajan vapaalla töistä ja arkeni koostui lähinnä pyöräretkistä, lukemisesta, telkkarisarjojen katsomisesta ja treenaamisesta. Työorientoituneelle ihmiselle asennoituminen tuollaiseen arkeen ei ollut pelkästään kivutonta, mutta alkuasettumisen jälkeen löysin...
Juhannus aloitti kesälomani ja seuraavat kolme viikkoa aion omistaa olemiselle. Minun oli tarkoitus kirjoittaa blogiin vielä yksi teksti, jossa käsittelen kesää elintapojen näkökulmasta, mutta eihän tästä ajattelusta enää mitään tule. Tavallaan muistuttaa tilanteesta, mistä koko blogi lähti liikkeelle viime elokuussa.
Olen kirjoittanut paljon sitä, kuinka voisi parantaa jaksamistaan (esim. tämä juttu syömisestä) ja vaikuttaa mielialaansa (esim. viime kertainen kirjoitus kiitollisuudesta). Itsensä "virittämisen" kanssa on kuitenkin oltava tarkkana. Jos todellisen kuormituksen kuittaa positiivisuudella sen sijaan, että ottaisi aikaa palautumiselle, ollaan ennemmin...
On olemassa tarina, jota käytetään tunnetaidoista puhuttaessa. En muista, missä olen tarinan alunperin kuullut, mutta ilmeisesti tarina on alunperin Christopher K. Germerin kirjasta Myötätunnon tie (Basam Books 2010). Tarina kuuluu näin:
Äitini on kärsinyt elämänsä unettomuudesta – vaivasta, josta kärsii noin 12% suomalaisista aikuisista. Naiset useammin kuin miehet.
Olen elänyt reilut 18 vuotta, yli puolet tähänastisesta elämästäni, samassa taloudessa unettoman kanssa. Äitini unettomuus näyttäytyi meille lapsille lähinnä puheissa: "nukuin taas vähän huonosti", "meni viime yö valvomiseksi". Äiti oli millainen oli, ja unettomuus oli osa sitä. Ikinä ei tullut oikeastaan ajateltua, miten unettomuus äitiini...
Tapahtui pari viikkoa sitten: klo 01:10 ovikellomme soi. Sinnikästä rinkutusta jatkui hyvän tovin, ennen kuin Matti heräsi, puki päälle ja ehti ovelle. Ovella oli palokunta. Samassa rapussa asuvan miehen ruoat olivat kärähtäneet uuniin ja savua tuli ilmastoinnin kautta muihin asuntoihin.
Unesta on viimeisten vuosien aikana puhuttu paljon, ja suurin osa ihmisistä tunnustaa unen merkityksellisyyden terveyden kannalta. Silti työterveyspsykologina olen huomannut, miten helppo ihmisten on jättää uni priorisoinnissa muiden asioiden jalkoihin.
Jäsentelin viime viikolla kirjoittamiani tekstejä aiheittain ja huomasin kirjoittaneeni paljon stressinhallinnasta. Ei ihmekään, sillä aihe on ollut viime vuosina pinnalla elämässäni niin työterveyspsykologin työssä kuin henkilökohtaisemminkin. Stressin- ja kuormituksenhallinnan merkitystä ei voi vähätellä. Kyseessä on yksi keskeisimmistä...
Kuten mainittu, viime aikoina kuormitusta on ollut ihan riittävästi. Työ ja väitöskirjatutkimus ovat pitäneet kiireisenä. Päivät ovat viime viikkoina hieman venyneet ja muutenkaan energiaa ei ole ollut mihinkään ylimääräiseen. Onneksi elämä on muilta osin ollut mukavan tasaista, mikä on auttanut hallitsemaan kuormitusta. Vuosien varrella olen...
Kerroin viime kerralla koordinoimastani painonhallintatutkimuksesta, jota olimme tuolloin aloittelemassa. No, homma lähtikin yllättävän kovalla voimalla käyntiin... Olimme odottaneet, että – kuten kaikki muukin tutkimuksessa – tutkittavien rekrytointi olisi hidas ja kivinen tie. Toisin kävi.
Viime vuoden teema oli muutos, mutta tänä vuonna meno tulee toivottavasti olemaan vähän vakaampaa. Ainakin ennusmerkit vaikuttavat lupaavilta: työsuhteeni Työterveys Helsingissä vakinaistettiin vuoden vaihteessa. Vakinainen työ, avioliitto ja oma asunto – mikä tilanne asettua laakereilleen lepäämään...
Jos pitäisi valita yksi sana kuvaamaan vuotta 2020, se olisi muutos. Tuntuu, että viime vuosi pakotti jatkuvasti sopeutumaan johonkin uuteen: koronan ensimmäinen tuleminen, epätietoisuutta, alati muuttuvia ohjeistuksia, uusi aalto. Siirtymistä etätyöhön ja lähityöhön ja taas etätyöhön. Muu elämä elettävänä sen kaiken keskellä.
Hääpäivänämme 5.12. otetut kuvat ovat upeita, kauniita ja rakkaudentäyteisiä. Ne näyttävät meiltä ja kuvaavat hyvin hetkeä, jossa ne on otettu. Päivä oli mitä onnellisin ja ihanin.
Heti edellisen kirjoitukseni jälkeen sain kyselyä siitä, miten mindfulness- eli tietoisuustaitoharjoittelun kanssa pääsisi alkuun – "konkretiaa, kiitos!". Julkaisen tekstin heti edellisen mindfulness-aiheisen perään, ettei se jää muiden aiheiden jalkoihin.
Tilanne on onneksi rauhoittunut sitten kuukauden takaisen, mutta se on vaatinut hieman vaivaa. En voi sanoa, että olisin mikään zen-mestari, mutta vuosien ja kaikennäköisten haastavien elämäntilanteiden varrella on tullut harjoiteltuja erilaisia keinoja palautua. Haluaisinkin puhua siitä, miten rauhoittaa mieltä, joka on jäänyt pyörimään...
Lukeminen on loistava palautumiskeino, koska se pakottaa olemaan paikallaan, keskittymään yhteen asiaan ja eläytymään muuhun kuin omaan elämäänsä. Yleensä luen fiktiota, johon on helpoin uppoutua, mutta viime aikoina myös tietokirjat ovat kiinnostaneet enemmän. Tai ehkä vaan tielle on sattunut mielenkiintoisia tietokirjoja...
