Tutustu minuun
Hei! Olen Sini.
Koulutukseltani olen työterveyshuoltoon erikoistunut psykologi ja laillistettu ravitsemusterapeutti. Työkokemusta minulle on kertynyt työterveyden, lihavuuden hoidon ja tutkimuksen parissa.
Olen loputtoman kiinnostunut terveydestä ja ihmisen käyttäytymistä ohjaavista tekijöistä, mutta ennen kaikkea tavoista vaikuttaa näihin.
Tällä hetkellä työskentelen erityissuunnittelijana Työterveys Helsingissä, missä työnkuvaani on koordinoida työlähtöisen lihavuuden hoidon Vaikuttavaa painonhallintaa työikäisille -kehityshanketta. Osaviikkoisesti toimin yrittäjänä hyvinvoinnin ja painonhallinnan kentällä. Vastaanottoni on Eiran sairaalassa.
Parasta työssäni ovat hetket, kun huomaan valon syttyvän asiakkaan silmissä oivalluksen myötä. On ihmeellistä, että voi olla todistamassa ja omalla toiminnallaan pohjustamassa hetkiä, joissa elämä saa sysäyksen parempaan suuntaan.
Pyrin elämään omaa elämääni niin kuin opetan – tehden itselle tärkeitä asioita ja huolehtien terveydestäni ilman turhaa niuhottamista. Lempiasioita elämässäni ovat ihanat läheiseni, liikunta (fiiliksen mukaan mitä vain kävelylenkistä kiipeilyyn) ja lukeminen (mieluiten fiktiota!). Useimmiten syön kotiruokaa sivusalaatilla, mutta välillä päivälliseksi on pitsaa.
Kuvassa minä
Onnellisimmillani naama kahvimukissa, hyvän aamupalan äärellä...
Alla lisää koulutus- ja työhistoriastani sekä ajatteluuni vaikuttaneista ihmisistä.
Kuva: Tuuli Laamanen
Koulutus
Alla listaus suorittamistani tutkinnoista. Lue lisää täältä, jos sinua kiinnostaa tarkempi kuvaus siitä, mitä koen oppineeni noiden noin 12 500 tunnin aikana, jotka olen lukion jälkeen käyttänyt kouluttautumiseen.
- Työterveyshuollon pätevöittävä koulutus, Työterveyslaitos 2019 (15 op)
- Psykologian maisteri (PsM), Jyväskylän yliopisto 2012-2017 (150 op)
- Terveystieteiden maisteri (pääaine kliininen ravitsemustiede) TtM, Itä-Suomen yliopisto 2013-2016 (120 op)
- Terveystieteiden kandidaatti (pääaine kliininen ravitsemustiede) TtK, Itä-Suomen yliopisto 2010-2013 (180 op)
Työkokemus
Alla soveltuva työkokemukseni. Lue lisää täältä, jos sinua kiinnostaa tarkempi kuvaus siitä, mitä olen työssäni päässyt tekemään ja mitä olen siitä oppinut.
- Työterveys Helsinki, Erityissuunnittelija, 2021 -
- Työterveys Helsinki, Työterveyspsykologi, 2018-2021
- T:mi Siniriikka Ventelä 2018-
- Painonhallintatalo, Ravitsemusterapeutti / terveyslaihdutusvalmentaja, 2018-2019
Kaverikuva lemppari-ihmiseni ja puolisoni Matin kanssa
Vaikuttajani
Sanotaan, että olemme niiden viiden ihmisen summa, joiden kanssa vietämme eniten aikaa. Tälle ei taida olla mitään tieteellistä pohjaa, mutta on kuitenkin selvää, että muut ihmiset vaikuttavat ajatteluumme. Keskeisimpiä ajatteluuni vaikuttaneita henkilöitä niin vapaa-ajalta kuin työn ja opintojen parista ovat olleet mm. alla olevat henkilöt.
- Psykologian professori Raimo Lappalainen, Hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) pioneeri Suomessa ja graduohjaajani, joka mullisti ajatteluni HOT:lla.
- Filosofi Esa Saarinen, ihmisläheisen elämänfilosofian lähettiläs vertaansa vailla, jonka luennoilla olen peruuttamattomasti aivopessyt itseäni.
- Ravitsemustieteen professori Ursula Schwab, joka opetti lähes kaiken, mitä ravitsemustieteestä tarvitsee tietää ja elämästä sen, että ihminen saa aikaan kaiken sen, mitä oikeasti haluaa.
- Puolisoni, kauppatieteiden maisteri ja ex-pokeriammattilainen Matti Männistö, joka on opettanut minulle uusia maailmoja antiikin filosofiasta softayrityksen toimintakulttuuriin.
- Asiakkaani – suurin tiedon lähde, jonka äärelle voi päästä. Ja minä olen saanut näköalapaikan niin yksittäisten ihmisten kuin työyhteisöiden mieliin.