Olen elänyt reilut 18 vuotta, yli puolet tähänastisesta elämästäni, samassa taloudessa unettoman kanssa. Äitini unettomuus näyttäytyi meille lapsille lähinnä puheissa: "nukuin taas vähän huonosti", "meni viime yö valvomiseksi". Äiti oli millainen oli, ja unettomuus oli osa sitä. Ikinä ei tullut oikeastaan ajateltua, miten unettomuus äitiini vaikutti tai miten hän koki sen. Vasta nyt myöhemmin, kun olen alkanut työkseni keskustella stressaantuneiden ja uupuneiden ihmisten kanssa, olen alkanut enemmän miettiä äitini kokemusta unettomuudesta.

Ilokseni hän lupautui haastateltavaksi. Uskon, että moni muukin voi saada uutta näkökulmaa tai vertaistukea hänen vastauksistaan. Tekstiä tuli sen verran paljon, että jaan tekstin kahteen osaan. Tekstin ensimmäinen osa käsittelee unettomuuden kokemusta, toinen painottuu unettomuuden hoitoon.

Ensiksi, kerrotko vähän itsestäsi? Kuka olet (muuta kuin mun äiti)?

Olen Ulla Ventelä, ammatillisen koulutuksen opetuksesta nyt eläkkeellä oleva FM ja KtaO. Minulla on myös tietojenkäsittelyn ammattitutkinto. Koulutukseni laajuudesta johtuen opetin [ensin Savonlinnan aikuiskoulutuskeskuksessa, sittemmin organisaatiomuutoksen myötä Savonlinnan ammattiopistossa] hyvin monia eri aineita ja kurssikokonaisuuksia enimmäkseen aikuisille. Tästä johtui tunne, että osaan paljon asioita, mutta en syvällisesti ehdi paneutua mihinkään niin hyvin kuin haluaisin, eli oli jatkuva riittämättömyyden tunne.

Milloin muistat, että sinulla oli ensimmäisen kerran ongelmia nukkumisen kanssa?

Uskon olleeni aina huono nukkuja. Ensimmäiset muistikuvat valveilla pyörimisestä ja liian kuumaksi käyneen tyynyn kääntelystä ovat jo aivan lapsuudesta. Näin toistuvasti painajaisunia päälle vyöryvästä selittämättömästä, tukahduttavasta pyörteestä. Siihen heräsin ja yritin järkeillä oloni turvalliseksi ja jossain vaiheessa uni sitten tuli.

Paheniko unettomuus jossain vaiheessa? Milloin unettomuus oli pahimmillaan?

Pahimmillaan unettomuus oli viimeisinä työvuosinani. Tuntui, että muutoksia tuli, vaatimukset kasvoivat ja oma riittämättömyyden tunne lisääntyi. Olin myös vielä vanhoilla päivilläni aloittanut tavoitteellisen opiskelun, jonka halusin kunnianhimoisesti viedä loppuun, vaikka olin jo muutenkin varsin kuormitettu.

Oliko unettomuudessa kausivaihtelua? Milloin oli helpompaa, milloin vaikeampaa?

Itse unettomuudessa ei liene kovin suuria kausivaihteluita, mutta sen sietäminen on ajoittain helpompaa: valoisina kesäöinä ja varsinkin lomilla voi hiippailla kuuntelemassa linnun laulua ihan stressaantumatta, mutta pimeinä vuodenaikoina ja varsinkin, jos aamulla on oltava lähdössä skarppina johonkin toimeen, on huomattavasti vaikeampaa.

Unettomuudesta tulee helposti kierre. Unettomuuden myötä jo nukkumaan käyminen voi alkaa jännittää ja aktivoida elimistöä. Tunnistitko tällaista ja jos kyllä, niin löysitkö keinoja tilanteen katkaisemiseksi?

Tuo unettomuuden kierre pitää kyllä paikkansa. Vaikka rutiineista kiinni pitäminen toisaalta rauhoittaa, niin siihen normaaliin tapaan saattaa liittyä myös alitajuinen tieto, että nytkään en nuku. Tällöin ongelma on jo illalla olemassa. Ehkä kaikkein paras keino on ympäristön vaihdos. Joskus riitti, että petasin jo illalla vuoteeni eri huoneeseen kuin tavallisesti tai viimeistään yöllä herättyäni muutin sinne. Tietysti loma-aikoina mökillä tai melkein missä tahansa muualla kuin kotona nukuin paremmin. Hullua, ettei siihen vaikuttaneet ympäristön hälyäänetkään, kunhan sain pääni sisäisen melskeen hiljenemään.

Millaista nukkumisesi oli käytännössä, kun tilanne oli pahimmillaan, ja millaista se on nyt?

Pahimmillaan nukkuminen oli pätkissä n. puolentoista tunnin sykli kerrallaan ja sitten taas herääminen. Joskus koko yön unet voivat olla 3 - 4 tuntia. Illalla nukahtamisessa minulla ei ole ongelmia, jos menen normaaliin aikaan nukkumaan, mutta herään niin helposti ja ilman mitään ulkoista syytä pitkin yötä. Aamuyöt n. klo 2 - 4 ovat minulle ihan normaalia valvomisaikaa nykyisinkin. Iloitsen, jos joskus herään vasta puoli viideltä! Tilannetta helpottaa huomattavasti, kun nyt eläkeläisenä tarvitsen harvoin lähteä aamulla jossain määrätyssä aikataulussa ja olenkin antanut itselleni anteeksi aamulaiskuuden. Kahdeksan tai edes kuuden tunnin yhtenäiset unet ovat kuitenkin todella harvinaisia nykyisinkin.

Millaisten tekijöiden arvelet olleen unettomuuden taustalla?

Olen kai melkoinen flow-ihminen, joka innostuu kaikenlaisiin juttuihin niin täysillä, että se saa melkein maanisia piirteitä. Niinpä koko elämä on ollut yhtä touhottamista monenlaisen tekemisen, töiden, opiskelun ja harrastusten parissa. Tästä varmaan seuraa koko ajan koholla olevat aktiivisuushormonit, jotka estävät rauhoittumisen yölläkin.

Miltä tuntuu nukkua huonosti?

Olen kai niin tottunut huonoon nukkumiseen, että siinä ei koe enää olevan mitään erikoista. Jos en olisi elänyt kolmeakymmentä vuotta symbioosissa erittäin hyvin nukkuneen aviomiehen kanssa, luulisin, että aamuöiden valvominen on ihan normaalia elämää. Joskus harvoin, sen kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen, ihmettelen, että tältäkö normaalin ihmisen pää tuntuu?

Millaisia vaikutuksia unettomuudella on ollut elämääsi (esim. fyysisesti, henkisesti, työkykyyn, ihmissuhteisiin)?

Olihan huono nukkuminen melkoinen fyysinen ja henkinen stressitekijä työelämässä ollessani. Vaikka yritin unohtaa koko asian, tuntuihan se. Jos oli tulossa joku erityisen vaativa päivä, sen jännittäminen alkoi jo illalla ja unettomana pyöriminen oli ennakoitavissa. Jouduin joskus matkatöihin ja iltapäivällä palatessa heräsin keskiviivan täristykseen tai soran rapinaan tien reunassa. Pysäytin auton ja nousin kävelemään tai laskin istuimen alas ja nukuin pienet unet.

Pahimpina päivinä loogista ajattelua vaativat tehtävät ja jopa liikkeiden koorndinaatio olivat vaikeita. Vitsiksi muodostui lausahdus "missä ollaan ja olenko minäkii siellä". Vaellusreissulla mätkähdin useamman kerran mahalleni, kun en kai oikein hahmottanut epätasaisen maaston korkeuseroja. 

On itse vaikea arvioida, kuinka paljon liian vähäinen nukkuminen työkykyyni vaikutti, mutta puolisoni oli jatkuvasti huolissaan minun päästäni ja sen kestämisestä. Hän ei hyvänä nukkujana oikein osannut ymmärtää miten tuo voi olla noin vaikeaa. "Ajattele asiat päivällä, laita pääsi tyynyyn ja nuku."

Miten olisit erilainen, jos et kärsisi unettomuudesta?

Luultavasti olisin rauhallisempi, levollisempi ja vähemmän kireä. Ehkä en tuskailisi ihan pienten asioiden kanssa.

Aivan valtavan iso kiitos rohkealle äidilleni, joka lähti juttuun mukaan! 

Parasta on, ettei tämä ollut vielä tässä! Seuraava kirjoitus jatkaa vielä haastattelua, keskittyen tuolloin unettomuuden hoitoon. 

Kuvat olen ottanut muutama vuosi sitten vaellusreissultamme Urho Kekkosen Kansallispuistossa.

Ota minuun yhteyttä

Millaisia ajatuksia teksti sinussa herätti? Luen kaikki viestit ja vastaan niihin.
Halutessasi voit myös jättää palautteen nimettömänä jättämällä nimi- ja sähköpostikentät tyhjiksi. 

Uusimmat kirjoitukset