Joskus irtisanoutuminen on tarpeen kuormituksen leikkaamiseksi

10.10.2021

Olen viime aikoina pyöritellyt tasapainon teemaa niin töissä kuin omassa elämässäni. Puhunut työyhteisöille kuormituksenhallinnasta ja elintapamuutosasiakkaille stressin vaikutuksista painonhallintaan.

Työterveyshuollossa nämä teemat toistuvat vuodenajasta riippumatta, mutta aina syksyn tullen, viimeistään lokakuussa, uupuneita on jonoksi asti. Taustalta löytyy yleensä huolestuttavan raskaita työtilanteita, joiden kanssa yritetään sinnitellä viimeiseen asti. Ei nähdä muita vaihtoehtoja.

Palautumisen keinot ovat monelle tuttuja ja niitä hyödynnetään arjessa jopa suorittamiseen asti. Palautumisesta minäkin olen kirjoittanut paljon, esim. tietoisuustaitoharjoittelussa tässä kirjoituksessa ja unesta tässä.

Olennaista on tasapaino

Kun puhutaan jaksamisesta, kyse on aina kuormittumisen ja palautumisen tasapainosta. Kovaakin kuormitusta jaksaa, jos palautuminen on riittävää - mutta jos kuormitus on kohtuutonta, tilannetta ei ikinä saa tasapainoon, ihan sama kuinka paljon yrittää palautua.

Silloin tasapainoon pääsee vain, jos karsii kuormitusta: lähtee rajaamaan työtehtäviä, jättäytyy jostakin pois. Esihenkilölle on tärkeä kertoa avoimesti kokemuksestaan ja lähteä yhdessä miettimään ratkaisua tilanteeseen. Mistä voisi karsia, jotta kuormitus pysyy hallinnassa?

Joskus itsensä löytää kuitenkin sellaisesta tilanteesta, jossa kevyt työnkuvan muokkaus ei riitä. Silloin vaihtoehtoja on karkeasti kaksi: jatkaa sinnittelyä tai ryhtyä radikaalimpiin toimiin.

Minulla on näihin asiakastyöstä nouseviin kokemuksiin myös omakohtainen kulma. Olen nimittäin viime aikoina ollut totaalisen ylityöllistetty ja todella huomannut sen vaikutuksen hyvinvointiini. Kuten usein asiakkaitteni kohdalla, tilanteeseen on "vain päädytty". Kerron kirjoituksessa tilanteestani ja kuinka päädyin sen ratkaisemaan.

Oma solmuuntunut työtilanteeni

Jotta kokonaistilannetta voisi ymmärtää, aloitan hieman nykytilannetta kauempaa. Olen viimeisten muutaman vuoden ajan tehnyt töitä työterveyspsykologina Työterveys Helsingissä. Työ on ollut kiinnostavaa, opettavaista ja haastavaa. Työterveyspsykologin vastuiden lisäksi olen suunnitellut ja pilotoinut lihavuuden hoitomallia, joka vastaisi työterveyshuollon tarpeeseen. Prosessissa on ollut omat haasteensa, mutta pitkään se tuntui jopa tasapainottavan työkuormaa ja tuovan mukavaa vaihtelua. Ennen kaikkea lihavuuden hoidon kehitystyö on ollut oman näköistäni, innostavaa työtä, jossa olen päässyt hyödyntämään asiantuntemustani laajasti.

Tahti muuttui, kun pääsimme viime keväänä pilotoimaan painonhallinnan hoitomallia. Projektipäällikön tehtävä jäi minulle, olinhan ollut alusta asti hanketta koordinoimassa. Hankkeen käynnistyessä työtä oli paljon ja se oli itsessään äärimmäisen mielenkiintoista. Merkityksellisyyden tunnetta ei tarvinnut kaivella: viimeistään osallistujia rekrytoidessa tuli selväksi, kuinka paljon uudelle hoitomallille olisi kysyntää.

Esihenkilöni avulla sain työterveyspsykologin tehtäviä rajattua, jotta tasapaino pysyi jotenkuten yllä. Karsin elämästäni kaiken ylimääräisen ja panostin arkea kannatteleviin rutiineihin. Usein vastaanotolleni tulevat ihmiset toteavat, että eivät voi tehdä tilanteelle mitään. He toivovat ulospääsyä, mutta eivät näe ratkaisuvaihtoehtoja. Tuntuu, että kaikkeen mahdolliseen on jo yritetty vaikuttaa.

Yrityksiä hallita tasapainoa

Esihenkilöni avulla sain työterveyspsykologin tehtäviä rajattua, jotta tasapaino pysyi jotenkuten yllä. Karsin kaiken ylimääräisen ja panostin arkea kannatteleviin rutiineihin.

Siitä huolimatta kuormitus pysyi kovana: työterveyspsykologin ja projektipäällikön vastuissa riitti kannettavaa.

Tilanteen pitkittyessä työaikani ja oman jaksamiseni riittämättömyys tulivat ilmeiseksi. Ihmiselle, joka haluaa tehdä laadukasta työtä, todellisen ja toivotun tilanteen välisestä arvoristiriidasta tuli omanlaisensa kuormitustekijä.

Kesäloma pysäytti vauhdin ja toi kaivatun hengähdystauon. Olen aiemmin kirjoittanut parin vuoden takaisesta työuupumuksestani ja siitä, miten kesäloman myötä uupumus nousi pintaan. Tällä kertaa jaksamista riitti edelleen, mutta lomalla muistin kuinka paljon arvostan vapaa-aikaani ja kuinka paljon tiukka työtilanne oli sitä kaventanut.

Arkeen palaaminen tuntui ahdistavalta ja tajusin, että jonkun on muututtava.

Ulospääsy tilanteesta, josta ulospääseminen tuntuu mahdottomalta

Usein vastaanotolleni tulevat ihmiset toteavat, että eivät voi tehdä tilanteelle mitään. He toivovat ulospääsyä, mutta eivät näe ratkaisuvaihtoehtoja. Tuntuu, että kaikkeen mahdolliseen on jo yritetty vaikuttaa.

Siltä minustakin tuntui. Ajattelin, että nyt täytyy vain sinnitellä hankkeen loppuun, koska siitä en halunnut ikimaailmassa luopua. Koska vakinainen työsopimukseni oli nimikkeellä työterveyspsykologi, ei mahdollisuuksien kartallani ollut myöskään siitä vastuusta luopuminen. Kuten työterveysasiakkaiden kuulee usein sanovan: olin umpikujassa.

Vatvoin tilannetta aikani kunnes sain sysäyksen muutokseen: ihan sama, vaikka vakinainen työsuhteeni päättyy, tämä ei voi jatkua näin. Tilanne on pakko purkaa.

Ymmärtäväinen vastaanotto ja irtisanoutuminen

Kun sitten puhuin tilanteesta esihenkilölleni ja yksikön päälliköllemme, vastaanotto oli ymmärtäväisempi kuin olin osannut toivoa. Vaikka olin töissä omaksunut "nyt vaan sinnitellään" -mentaliteetin, olin avoimesti kommunikoinut kipuilua tilanteen suhteen. Ylikuormittunut tilanteeni oli siis keskustelujen kautta tullut esihenkilölleni selväksi. Ehdottamani ratkaisu koettiin kokonaisuuden kannalta parhaana: luopuisin työterveyspsykologin tehtävistä, mutta jatkaisin Vaikuttavaa painonhallintaa työikäisille -hankkeen parissa. Konkreettisesti tämä tarkoitti irtisanoutumista vakinaisesta tehtävästäni ja tekisimme uuden määräaikaisen, osaviikkoisen sopimuksen. Samalla minulla vapautuisi aikaa yrittäjyyshaaveitteni tavoittelemiseen.

Päätös vaati kuukausien kypsyttelyn ja viikkojen vatvomisen. Kuka hullu nyt luopuu vakinaisesta paikasta ilman, että seuraavat askeleet ovat valmiiksi pedattuina? Silti, mitä enemmän vaihtoehtoja punnitsin, sitä oikeammalta hyppy oravanpyörästä tuntui.

Oloni on äärimmäisen helpottunut, vaikka tulevaisuus jännittääkin. Tästä eteenpäin omilla ehdoillani, aitoa tasapainoa vaalien.

Yksi innostava kuvio mulla on jo suunnitteilla - kerron siitä lisää myöhemmin.

Matti otti kuvat Stadionin tornissa, jossa oleminen huimasi tukevista turvaverkoista huolimatta. Vakinaisesta työsuhteesta irtisanoutumisessa oli samaa fiilistä.