Elämä on jatkuvaa kiirehtimistä – tai sen kuuluu olla. Ainakin sellainen olo tulee, kun arjen keskellä törmää kaveriin kaupassa tai kollegaan työpaikan kahvihuoneessa, ja vastauksia kysymykseen "mitä kuuluu?" tuntuu olevan vain yksi: "kiire".

Kiireen tuntu ei ole suoraan yhteydessä siihen, miten paljon tekemistä on ja vielä vähemmän siihen, kuinka paljon saa aikaiseksi. Helposti kiireinen olotila kuitenkin saa meidät toimimaan tavalla, joka vain pahentaa tilannetta. Tiedättekö sen fiiliksen, kun hädissään alkaakin tehdä kolmea hommaa samanaikaisesti, eikä mitään saa valmiiksi? Kiireen haittavaikutukset moninkertaistuvat ja leviävät arkeen.

Helposti kiireinen olotila saa meidät toimimaan tavalla, joka vain pahentaa tilannetta.

Kiireeseen lähtee helposti mukaan, mutta ehkä ei tarvitsisi. Kun tilanteen tiedostaa ja kiireen tuottamien vaikutusten ketjun saa avattua itselleen (mitäs tässä oikein tapahtuu?), siihen on mahdollisuus vaikuttaa. Tässä kirjoituksessa puhun yleisellä tasolla kiireen kokemuksesta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin ja neuvon, miten sinä voit auttaa itseäsi tunnistamaan tilannetta.

Kiire on, mutta miksi?

Kiire ei ole mikään uusi asia. Roomalainen filosofi Seneca kosketteli teemaa kirjoituksissaan jo pari tuhatta vuotta sitten ("All this hurrying from place to place won't bring you any relief, for you're traveling in the company of your own emotions, followed by your troubles all the way.") ja 90-luvulla Alabama lauloi:

I'm in a hurry to get things done

Oh I rush and rush until life's no fun

All I really gotta do is live and die

But I'm in a hurry and don't know why.

Joskus kiireen syy on yksinkertainen: Tiettyyn hetkeen on tiivistynyt niin paljon työtä, että tahtia pitää kiristää asioiden aikaansaamiseksi. On kuitenkin mielenkiintoista, miten harvoin ne ihmiset, joiden uskoisi olevan kaikista kiireisimpiä, eivät vaikutakaan kantavan kiireen taakkaa hartioillaan. Barack Obama julkaisi pitkiä suosituslistoja lukemistaan kirjoista ollessaan Valkoisessa talossa ja Alexander Stubb ahkeroi triathloneja pääministeriaikanaan. Heillä oli (ainakin näennäisen) hyvä meininki ja aikaa huolehtia itsestään ollessaan valtion johdossa, ja sitten minä stressaan jostain itsekeksimästäni deadlinesta. Hmmm...

Kiiretauti tekee toiminnasta tehotonta ja väsyttävää

Kiireen tunne ja stressi voi tulla, vaikka rationaalisesti ei keksisi sille mitään järkevää syytä. Englannin kielessä jatkuvalle kiireen ja kärsimättömyyden tunteelle on termi, hurry sickness, jota kuvataan "jatkuvaksi hätäilyn ja ahdistuneisuuden toimintamalliksi, jota kuvastaa ylivoimainen ja jatkuva kiireen kokemus. Hurry sicknessistä kärsivä kokee ajan olevan kroonisesti vähissä, pyrkii tekemään asiat nopeammin ja häkeltyy kohdatessaan viivästyksiä".

Kuulostaako tutulta? Uskoisin, että me kaikki ajoittain. Minulla kiiretaudin merkkejä ovat mm.:

• levoton, "kupliva" olo kehossa
• ajatukset "tämä nyt on vaan pakko saada tehtyä, minulla on aikataulu ja se ei jousta" (vaikka olisin ihan itse tehnyt ko. aikataulun...)
• lievä ahdistuksen tunne, johon monesti liittyy myös mielialan laskua
• kokemus, ettei ole ihan kosketuksissa itseensä.

Toiminnan tasolla tämä helposti johtaa siihen, että tekisin hulluna kaikenlaista ihan sama, miten fiksua tekemiseni olisi. Osan aikaa se voi olla ihan hyödyllistä ja tuottavaakin tekemistä, mutta levoton olotila tekee toiminnasta poukkoilevaa ja tehotonta. Suurin ero olotilojen välillä on kuitenkin palautumisen määrässä. Silloin, kun terveemmässä tilanteessa pitäisi taukoa, kiireen keskellä rauhoittumisen korvaakin nopeilla ärsykkeillä: pläräilemällä somea tai nettiuutisia. Mikä taas pahentaa kiireloukkoa...

Tiedostaminen toimii lääkkeenä kiiretautiin

Ratkaisu on yksinkertainen, mutta ei helppo: tiedostaminen. Mitä tilanteessa tapahtuu? Miten toimin? Tuottaako se pitkällä tähtäimellä minulle hyötyä vai haittaa? Siinä missä aivoton Twitterin selaaminen voi tässä hetkessä ylläpitää tehokasta olotilaa, todellisuudessa vaikutus on kuitenkin päinvastainen: aivot eivät saa lepoa ja työteho laskee.

Kun tilanteen tiedostaa, on sen imua helpompi vastustaa.

Kun tilanteen tiedostaa, on sen imua helpompi vastustaa. Haitallinen toimintamalli on kuin kuoppa. Jos kuljet silmät kiinni, voi kuoppa yllättäen nielaista sinut, etkä edes tiedä, mitä tapahtui. Mutta jos kuljet silmät auki, tarkkaavaisena ympäristöäsi tutkien, kuoppa on mahdollista huomata ajoissa ja kiertää. Mitä varhaisemmassa vaiheessa kuopan huomaa, sitä helpompaa sen kiertäminen on. (Tai vaikka tippuisikin kuoppaan, ei ainakaan lapioi sitä syvemmäksi vaan etsii keinoja päästä ylös.)

Toimi näin, jos haluat parantua kiiretaudista

Miten tunnistaminen onnistuu? Pysähtymällä itsensä äärelle silloin, kun huomaa kiiretaudin ensimerkit. Vaikeaa, tiedän. Kiireessä haluaisi kaikkea muuta kuin pysähtyä – vaikeus rauhoittua ja pysähtyä on kuitenkin merkki siitä, että juuri niin kuuluisi tehdä.

Kun pysähdyt, kysy itseltäsi:

· Miltä kehossani tuntuu?

· Millaisia ajatuksia mielessäni pyörii?

· Millaisia tunteita tilanteeseen liittyy?

· Mitä autopilottini ohjaa minua tekemään? Onko siitä minulle oikeasti hyötyä? Mistä olisi?

Jos tilanne on ehtinyt mennä jo niin pahaksi, etteivät kotikonstit riitä, voi vaan mennä Lappiin ja resetoida tilanteen... Tai tulla käymään työterveyspsykologin vastaanotolla.

Ota minuun yhteyttä

Millaisia ajatuksia teksti herätti? Luen kaikki viestit ja vastaan niihin!