Arvostelin poikaystäväni ruokapäiväkirjan osa 4: Ohjaako syömistä pää vai keho?
Kun Matti kysyi, voisinko katsoa läpi hänen ruokapäiväkirjaansa ja kirjoitella siitä, arvasin, että asiaa tulisi liikaa yhteen kirjoitukseen. En kuitenkaan odottanut, että homma laajenisi ihan näin pitkäksi sarjaksi. Tämä on kuitenkin viimeinen teksti Matin ruokapäiväkirjaan liittyen – ja sekin liittyy Mattiin hyvin löyhästi. Tekstin teemana on joustavuus syömisessä, jota tulen varmasti sivuamaan tavalla tai toisella myöhemminkin.
Viisas kehomme
Tuskin kukaan syö samalla lailla joka päivä, ja hyvä niin. Ruokailun tulisikin olla joustavaa. Ei elämää ohjaava tekijä, vaan joku joka tulee mukana ja tekee hyvää. Elimistömme on viisas, ja pyrkii tasapainottamaan tilannetta, kunhan vain riittävästi pysähdymme kuuntelemaan sitä. Ajattele: joka päivä syö eri tavalla, ja siitä huolimatta paino pysyy useimmilla kohtalaisen tasaisena.
Jäykkä rajoittaminen haavoittaa kehon säätelymekanismia
Usein energiansaantia tai ruokavalintoja pyritään kuitenkin rajoittamaan pitämällä tiukasti kiinni ennalta suunnitellusta ruokamäärästä tai -valinnoista ("en voi syödä enempää, vaikka on nälkä", tekisi mieli leipää, mutta se ei kuulu dieettiini"). Tällainen jäykkä rajoittaminen kuitenkin haavoittaa kehon säätelymekanismia. Lopputuloksena keho saattaa kyllästyä monologiin sillä seurauksella, että lopettaa ohjeistuksen lähettämisen kokonaan. Pää jää yksin valintojen kanssa, ilman kehon avustusta. Ongelmallista tämä on, koska yleensä keho on päätämme loputtomasti viisaampi. Etenkin, kun päätä on sekoittamassa yltäkylläinen ruokamäärä ja syyllistämisen kulttuuri.
"Ei huvita, joten ehkä en sitten syö mitään"
Kun puhutaan syömisestä, Matti menee helposti "pää edellä" ja kehon kuuntelu jää toissijaiseksi. On ihan tyypillistä, että hän saattaa kiireisen työpäivän aikana painaa nälän taka-alalle, kunnes se lopulta katoaa ja tarve syödä unohtuu. Myöskään ei ole kovin harvinaista, että meidän keittiöstä kuuluisi illalla (jääkaapin huolellisen tutkimisen jälkeen), että "on kyllä nälkä, mutta ei meillä ole mitään houkuttelevaa syötävää" tai "ei huvita, joten ehkä en sitten syö mitään". On hauskaa (ja joskus vähän turhauttavaakin), miten erilaisia me ollaan tässä suhteessa. Oma toimintakykyni on niin riippuvainen säännöllisestä syömisestä, ettei suustani ikipäivänä kuuluisi mitään vastaavaa...
Lopeta karkkipäivät!
Yksi esimerkki jäykästä rajoittamisesta on herkuttelun rajaaminen. Tietyt ruoat ovat kiellettyjä joinain päivinä, joinain niitä saa syödä. Esimerkki tästä on monille lapsuudesta tuttu karkkipäivä. Monilla aikuisilla tämä on siirtynyt ruokavalioon herkkupäivän tai cheat dayn nimellä, enkä tiedä ketään, joka ei olisi ainakin joskus herkkujen rajoittamista kokeillut. Matti liputtaa herkkupäivien puolesta. Hänen mielestään "suurimmalle osalle ihmisistä toimii kerran viikossa karkkipäivä kuin joka päivä vähän makeaa". En voisi olla enempää eri mieltä. On aivan totta, että joissain tilanteissa huomion siirtäminen toisaalle voi auttaa. Esimerkiksi, jos aina lounaan jälkeen huomaa, että mieli tekee jälkiruokaa, mielihalu todennäköisesti unohtuu, kun siirtää huomionsa työhön. Joillekin herkkupäivät voivat myös toimia muutenkin. Ehkä Matti on yksi heistä. Useimmille herkkujen tai muunkaan syömisen tiukka rajaaminen ei kuitenkaan toimi.
Miksi tiukat rajoitukset eivät toimi?
Tutkimusten mukaan useimmat ihmiset toimivat kuten minä: se, mitä itseltään kieltää, muuttuu entistä houkuttelevammaksi. Ne ajatukset, joita yrittää tukahduttaa, puskevat pintaan. Kokeile vaikka: yritä olla ajattelematta lämmintä korvapuustia. Älä ajattele sitä! Juuri uunista tullut, lämmin... Pinnalla raesokeria... Ilmassa kardemumman tuoksu.... Älä ajattele sitä! Todennäköisesti mielesi työskenteli aivan toisten asioiden parissa ennen harjoitusta, mutta nyt, kun ajatus siitä, että korvapuustia ei saa ajatella valtasi mielesi, se puskee yhä uudestaan ajatuksiisi. Sama juttu karkkipäivän suhteen.
Oman kokemukseni perusteella lopputulos on seuraava: ei-herkkupäivinä ollaan enemmän tai vähemmän tyytymättömiä ja kielletyt ruoat pyörivät jatkuvasti mielessä. Samalla hekumoidaan ajatuksella irtokarkeista ja jäätelöstä, joita "sitten päivänä x saan syödä". Lopulta odotettu päivä tulee ja herkkuja syödään kuin viimeistä päivää, koska – no – on viimeinen päivä, kun niitä saa syödä ikuisuudelta tuntuvaan aikaan. Samalla kuitenkin takaraivossa kolkuttelee huono omatunto syödyistä herkuista, eikä odotettu nautinto ole ikinä niin nautinnollinen kuin on odottanut. Kuulostaako tutulta?
"Matti ei syyllisty"
Matista ei, ja tämä varmaan onkin meidän kokemuksiemme keskeinen ero: Matti ei syyllisty. On ihmeellistä myös, miten hän kykenee tietoisesti siirtämään "epätoivotut mielihalut" ja muut kokemukset taka-alalle ja siirtämään keskittymisensä toisaalle. Hän voi aivan pokerinaamalla syödä viisi santsikierrosta hotellin aamupalabuffassa ja olla loppupäivän syömättä. Tai syödä viikon ääriterveellisesti ja tasapainottaa tilannetta syömällä yhtenä päivänä viisi berliininmunkkia ja pussin karkkia. Ruoan ja syömisen ei koskaan pitäisikään tuottaa syyllisyyden tunteita – ja on upeaa, että Matti on niin sinut itsensä ja ruokavalionsa kanssa silloinkin, kun homma ei mene oppikirjan mukaan. Silloin tällöin voi syödä mitä tahansa ilman, että sillä on pitkässä juoksussa vaikutusta terveyteen.
Mitä jos syöminen muuttuu aivan holtittomaksi, jos luovun tiukoista rajoituksista?
Aivan holtittomaan, mielitekojen ohjailemaan "syön mitä tahansa, koska tahansa" -malliin ei kuitenkaan kannata siirtyä. Syömisen säännöllistäminen ja joustava rajoittaminen auttavat hallitsemaan syömistä ja edistävät terveyttä.
Joustava rajoittaminen – jäykän rajoittamisen lempeämpi ja pitkäjänteisempi sisarus – ei tarkoita, että aina antaisi mielihaluilleen periksi. Se tarkoittaa, ettei mikään ruoka ole missään tilanteessa absoluuttisesti kielletty, mikään sääntö ei ole kiveen kirjoitettu. Valintoja ohjaa tarpeiden ja kehon viestien kuuntelu, eivät säännöt, kiellot ja rajoitukset. Valinnat tehdään kehon ja mielen yhteistyössä, ei pään diktatuurissa.
Säännöllinen syöminen avaimena syömisen hallintaan
Mainitsinkin, että omaa syömistäni leimaa ennen kaikkea säännöllisyys. Käytännön syistä Matinkin ruokavalio on yhdessäoloaikanamme siirtynyt tasapainoisempaan suuntaan; yhdessä syöminen on helpompaa, kun ruokailurytmi on jotakuinkin sama. Säännöllisessä syömisessä auttanee myös se, että olen koko ajan ehdottelemassa jotain välipalaa "kun kerran itsellenikin laitan". Ruokapäiväkirjaankin tallentui joka päivälle nätti 4-5 aterian ruokailurytmi.
Säännöllinen, monipuolinen syöminen auttaa rajaamaan ruokavaliota fiksusti ja hallitsemaan syömistä. Ruokarytmin muuttaminen säännöllisempään suuntaan ja monipuoliseen ruokailuun panostaminen ovatkin ensimmäisiä askelia, jotka kannattaa ottaa, jos tunnistit itsesi rajoittamisen kierteestä.
Pointtini ei ole, että jokaisen tulisi syödä yhtä monta kertaa päivässä ja tietyllä tavalla – päinvastoin! Tärkeää on löytää itselleen oikeasti toimiva tapa syödä, joka tukee jaksamista ja hyvinvointia. Sen löytäminen vaatii sekä kehon että pään kuuntelua...